67
MUUT ARTIKKELIT
Punk oli tyylimurros ja sukupolvenvaihdos
rockissa. Ensikaiut kuultiin maailmalta vuosi-
na 197677. Suomessa tyyli vakiintui vuoden
1978 aikana. Love Recordsin Pohjalla-ko-
koelmalevy ja sen tiimoilta tehty kiertue
määrittivät, mitä punk on. Love tallensi po-
liittisen laululiikkeen koko kaaren ja kotimai-
sen rockin synnyn. Punkeille se oli Pokon
ohella ainoa oikea levy-yhtiö ja uskottava
rockin uuden aallon julkaisija vaikka sen po-
liittisuus koettiin etäiseksi. Loven punkit
keikkailivat muun muassa vasemmistotilai-
suuksissa ennen kuin ohjelmatoimistot kiin-
nostuivat punkin bisnespotentiaalista. Love
teki konkurssin vuonna 1979. Sen jatkaja Jo-
hanna oli selkeämmin rockbisnestä.
Lokakuussa 1978 ilmestynyt Pohjalla oli
Atte Blomin ideoima kattaus Loven uutta
rockia. Pelle Miljoona & N.U.S. oli jo saanut
julkisuutta yhteiskunnallisella musiikillaan.
Sehr Schnell tutki monotonisuuden ja hyp-
noottisuuden rajaa. Se-yhtyeen musiikissa
kohtasivat underground, progesävyinen rock
ja punk. Problems? soitti katurokkia stadilai-
sella klangilla. Pelle Miljoona tähditti helsin-
kiläistä all stars bändiä 1978 (sittemmin Pelle
Miljoona & 1980). Kiertueella olivat mukana
kaikki levyn bändit paitsi hajonnut N.U.S.
Yleisöä oli enemmälti isommissa kaupun-
geissa kuten Helsingissä Koiton talolla, pie-
nillä paikkakunnilla vain kourallinen. Lovella
oli yhteistyösopimus äänitejätti EMIn kanssa,
joka maksoi kiertueen kulut. Tuloja keikoista
ei tullut. Blomin myymistä suosituista rinta-
napeista saatiin ruokarahat. Majoitus oli ret-
keilymajatasoa.
Matti Kauppi
fil. maist., Helsinki
Love Records, Koitto
ja punk 197879
Syksyllä 2008 Love Records julkaisee Pohjalla-levyn uutena laitoksena ja Sehr Schnellin
CD:n, jolla kuullaan myös keikkaa Koitolla 1978. Kuva: Kansan Arkisto.